keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Nam Nam

Hyvää ruokaa, kukapa ei hyvästä ruuasta tykkää? 

Meidän muksut on syöny aina tosi hyvin, jopa niin hyvin, että jopa iltapalaksi he pyytävät usein muikkuja. Paljon mieluummin toki muikkuja heille ostan tai paistan itse, kuin että söisivät aina sokeri muroja tai jogurttia. Muistan kun vaarini näitä nuotiolla paistoi ja ne kokonaisena syötiin, pyrstö taisi olla rapeutensa vuoksi herkkuani. 


Kanasalaatti

 

 Laitoin tähän salaattiin: 

-Jääsalaattia
-Tomaattia
-Kurkkua
-Keitettyä kananmunaa
-Paprikaa
-Punasipulia
-Fetajuustoa ja aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
- Kanaa jonka maustoin mustapippurilla ja suolalla

Kulho jossa salaatti on, on saatu mieheni mummolta. Kulho on Kaj Frankin suunnittelema Arabian Kilta.  Tämä on kyllä niin aarre, kaunis kun mikä.



Yksi meidän (mun ja muksujen) lemppari on kotitekoinen hernekeitto!  Mies on niin ranttu ruokainen, että sitä ei moni uskois.

Henekeitto on niin helppo tehdä ite.


Hernekeittoon tarvitset:

500g herneitä
Sipulin
Pari porkkanaa
3l vettä
Kokonaisia pippureita
n. 400g kinkkua, mielellään semmonen palvikinkun palanen jonka itse pienii, niillä valmiilla "kinkku kuutioilla" yms.. ei tee sitten yhtään mitään.. yäk.

Huuhtele herneet ja laita likoamaan edellisenä iltana (n.8-10h)
Laita herneet kiehumaan liotusvedessä, lisää mausteet.

Pieni sipuli ja porkkanat (itse raastan porkkanat) ja lisää ne soppaan. 
Pieni liha ja lisää soppaan. 
Lisää keittoon vettä, ja keittele pienellä lämmöllä. Kiettämiseen olen käyttänyt vähintään 5h joskus olen keittänyt jopa 8-10h hellan ykkösellä.

Keitto on parhaimmillaan seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä, paksua ja niiiiin hyvää!

~ S ~

 


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Taulut

Kaikki alkoi kartongista.
Oltiin miehen kanssa kärkkäisellä ostamassa hänelle kartonkeja valokuvaus hommiin. Noh, en vaan voinut sivuuttaa tuota karamelli kartonkia.
 Sain heti idean, että teen niistä neiti A:lle jotain. Löysin kotoa kaapin perältä pari sinistä kehystä, maalasin ne akryyliväreillä pinkeiksi ja leikkasin kartongista sopivankokoiset palat.


 Tässäpä valmiit taulut, nyt ne koristavat leikkimökkiä.

Kyllästyin sellaiseen "normaaliin kasvimaahan" ja halusin tälläiset laatikot, koska muillakin on ja ne on sitten niin kätevät ja.. No juu, mies teki minulle kaksi laatikkoa. tässä kasvaa mansikoita.

Nyt tämä laatikko on täynnä kukkivia mansikoita.. josko tänä vuonna ehtisi ennen lintuja. Täytyy käydä ostamassa suojaverkkoa tai pelätti, koska mies ei aikonu seisoa tuolla vieressä vaikka pyysin nätisti :)

Toivottavasti aurinko näyttäytyisi tälle kesälle. 

~S~

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Olokkari..

Tähän aikaan vuodesta pitäisi vissiin touhuta tuolla ulukona, mutta minäpä oon sisustanu meillä sisällä.  :)  Näihin valintoihin kului vain kaksi vuotta. 
Minä en koe olevani mikään sisustus lahjakkuus, en edes keskinkertainen sisustaja, mutta tässä on nyt jottain rävellyksiä. 

Ostimme siis uudet valaisimet ja matot.
Molempia kaksin kappalein.



Tottakai sohvapöytä näyttää nyt ihan vääränlaiselta, aivan liian jytkyltä ja tarvin siis siromman, uusi sohvakin pitäisi hankkia noiden kahden vanhan tilalle ja ja.... öh, taisin avata juuri kerän pään. :)





~ S ~

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kevät

Ihanaa, aurinkoa ja lämmintä! 
Tosin en ole vielä raskinut toppatakkia laittaa kaappiin, sillä meilläpäin tulee melko kylmästi, vielä pitkään. 

Meidän pikku emännän kanssa rakennettiin leikkimökin taakse, puutarharontun koti. Nyt vain odotellaan, että tonttu löytää kotiinsa. Tosin, neiti oli sitä mieltä, että äiti ei taida tietää, ettei niitä tonttuja ole olemassa, ne ovat kuulemma muovia ja muuta sellaista.. :)

 
Sain yhdeltä roskalavalta runkopatjan ja sen sitten riisuin ja virittelin tuohon terassin reunalle, ajatuksena on istuttaa tuohon kärhöt. 


Näihin alppiruusuihin, olen ihastunut ihan tänä keväänä. Niitä oli pakko saada :)
Nämä olivat kuin tilauksesta odottamassa minua kaupassa.



Tuo kanto tuli pihaamme tilaamatta kun viime syksynä riehunut myrsky kaatoi puun, pihaltamme..
En vielä tiedä laittaisinko tuohon jotain muuta seuraksi kasvamaan? 
Ideoita saa antaa.

Hauskaa viikonloppua!

~ S ~

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pientä remonttia

Pikku-emäntä halusi sisustaa ja rempata omaa nukkekotiaan.
Noh mitä äiti eellä sitä neiti perässä. Yhdessä teimme, mutta neiti valitsi itse kaikki kuosit mitä mihinkin laitettiin. Tälläkertaa saimme valmiiksi ylä-kerran.


Nukkekodin olen ostanut joskus kirpparilta muutamalla eurolla ja väreistä päätellen se ei aivan uusinta uutta ole.


 Meillä asuu pieni heppa tyttö.. Joten tokihan nukkikseen piti heppatauluja saada. Sohvankin askartelimme yhdessä. Sohvan rungon teimme pahvista ja sen päällystimme huovalla ja sitten liimasimme kankaan päälle. Tämä ei ole mikään siistein yksilö, mutta neiti oli siitä oikeinkin iloinen.

 Pitihän pirttiin saada myös televisio, sieltä näkyy ravit :)

 Lasten huoneeksi nimetty huone sai yhelle sinälle uuden "tapetin" ja lattian. Paljon heppa tauluja sekä pari tyynyä. Tyynyissä on sisällä pumpulia ja ne on vain liimattu kiinni.


Viime kesänä ihastuin hortensioihin, mutten niitä jostain syystä saanut hankittua. Eilen kauppareissun yhteydessa näin myynnissä tämän ja koska hintakaan ei ollut paha, lähti tämä heti mukaani. Kuvassa olevat oksat ovat omenepuusta leikattuja, laitoin niitä kokeeksi maljakkoon josko niihin tulisi kukkasia.

  Viimeksi taisin mainita akvaario projektin olevan levällään, onneksi se alkaa olla pikkuhiljaa kunnossa, tekniikat paikoillaan ja jalusta tehtynä. Tältä se näyttää nyt. Altaan päälle tulee saman tyylinen valaisin kotelo, jottei altaan päälle tulevat led-valaisimet aiheuta kenellekkään migreeniä ja loista sieltä muutenkaan turhaan silmiin. 


Jalusta on siis hitsattu rakennus teräksestä joka on verhoiltu maalatulla mdf-levyllä. Jalustassa olevat ovet ovat myös mdf-levyä. 

 Ilmojen lämpenemistä kovoasti odottelen, että pääsen tuonne ulos touhuamaan. Aurinkoisia päiviä.


~ S ~

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Uups...

Noin, onpa tosiaan mulla tämä kirjoittelu taas kestäny..



Kevättä kohti mennään ja mulla on ikkunalaudat täynnä purkkia ja  purnukkaa.

 Jääkaapissa on liljan sipulit odottamassa maan sulamista. 
Öh... Mun ehdoton lemppari kukkaseni on siis Lilja!
Eikä tässä oo vielä kaikki, tilasin netistä pari puuvartista Liljaa sekä muutamia liljan sipuleita. 
Juuri nyt ulkona sataa lunta, ei enää kiitos! 



Minä olin yksi päivä siemen ostoksilla, niin kun halvalla sain..
Olen istuttanut jo aiemmin chilit, paprikat, tomaatit, jne.. mutta saas nähdä kuinka käy, yritys on ainakin kova. Viime vuonna ne venähtivät aivan liian pitkiksi liian vähän valon vuoksi.  Opetellaan opetellaan..


Meidän muksujen  hamsteri nukkui pois ja eihän sitä ilman pikkueläimiä voi ajatellakkaan olevansa. Niinpä meille muutti tällä kertaa kaksi gerbiiliä isä ja poika. Ne ovat nimeltään Rölli ja Peikko.


 Ainiin, me ollaan väkerretty uutta akvaario pöytää, tosin mun Rakas isä <3 Hitsaili meille teräksestä jalustan, johon koitamme itse kötöstellä verhoilun.  Kovasti odotan, että päästään eroon tuosta vanhasta virityksestä ja saadaan isompi allas kunnon tekniikoilla paikoilleen.
Meillä on siis merivesiakvaario. 

Meidän akvaariossa asustaa mm. tällaista sakkia:

Merisiili


 Simpukka

 

Tulipas monenlaista asiaa yhdellä kertaa... Aurinkoisia kevät päiviä!

~ S ~

perjantai 13. syyskuuta 2013

Laiskuutta

En oo saanu aikaan oikeestaan yhtään mitään...
Pikkuisen oon koittanu sisustaa ja askarrella lasten kanssa.

Aloittaisin niillä erehdyksillä ~
Yksi päivä tein lanttulaatikkoa, mutta siitä tuli niin älyttömän pahaa, tekijässä vika, täytynee reenata, joten siitä en viitti tämän enempää sitte kertoa.

Leivoin myös harvinaisen pahan synttärikakun pojalle, anteeksi vaan vielä teille ystävät, jotka suostuitte sitä urheasti maistelemaan.. 


Ja se niistä erehdyksistä.. Vanha tv-taso sai lähtee, no varastoon tietenkin...tiedä vaikka vielä joskus sitä tartten, niimpä varmaan tarvin! 


 Tässä uusi pitkään haaveilemani Ludwig!! Onhan se vaan niin hieno, mun mielestä ainakin.. vielä kun saisi noi johdot jotenkin hienosti piiloon...


 Mun poika on kova virkkaamaan, ja ihan itse se ideoi tämän koko komeuden, joka meni lahjaksi kummille.
Kävästiin tälle kesää tuossa lähikunnassa olevassa pienessä kotieläin puistossa ja olihan siellä pikkuisen iso kilpikonna. Pikku emännän mielestä ne ponit ja kissanpennut olivat ne kaikista ihanimmat!


Olisin voinut vannoa vielä muutama vuosi sitten, ettei mulle ikinä tule mittään ruusuja ja pitsejä ja semmosia vanhoja romuja nurkkiin.. Joo´o onneksi en ole vannonut, joudun ehkä ostamaan useamman tällaisen gg:n keittiöpyyhkeen. Aivan ihania!!

 

Syksyn tullen ja joulun lähestyessä enemmän mun värkkäilyjä löytyy minun toisesta blogista --> Rakkaudesta jouluun käyhän lukemassa :)  Seuraavan postauksen koitan saada aikaan nopeammin.

~S~